top of page

Suklaa-kroissanttileipä

Päivitetty: 29.3.

Suklaa-kroissanttileipä

Kroissanttileipiä on näkynyt jonkun verran somessa viime aikoina. Ajatuksena on siis se, että leipätaikinaan luodaan voin avulla samankaltaisia kerroksia kuin kroissanteissa. Lopputuloksena on voinen herkku, jolla pääsee kroissanttien makuun hieman pienemmällä vaivalla. Aivan mieletön aamupalapöytään tai brunssiherkuksi!


Itse olen leiponut varmaankin satoja kroissantteja hapanjuurella, joten ajattelin kokeilla itsekin kroissanttileipää. Halusin kuitenkin saada leipään hieman enemmän kroissanttimaisuutta kuin vain voita lisäämällä, joten lähdin muokkaamaan omaa kroissanttitaikinaani tähän reseptiin sopivammaksi. Suklaakroissantti eli pain au chocolat on tietenkin yksi lemppareistani, joten pitihän se saada tähän mukaan. Tämä resepti toimii kuitenkin ihan vain voillakin, jos kaipaat enemmän perinteisen kroissantin makua.


Tällä reseptillä saat aikaan kuohkean taikinan, johon sekoittuu herkullista suklaatäytettä sekä samanlaista rapsakkuutta kuin kroissantissa. Leipä ei ole yltiömakea (kuten ei kroissantit yleensäkään), mutta voit säätää makeutta valitsemalla suklaan, jossa on pienempi kaakaopitoisuus ja/tai lisäämällä sokerin määrää itse taikinassa. Laitan reseptiin muunnoksia, joilla voit muokata leipääsi.


Suklaa-kroissanttileipä

1 iso vuokaleipä (n. 25cm vuoka)


  • 155g vettä

  • 80g maitoa (myös kasvimaidot toimii)

  • 110g aktiivista juurta

  • 360g jauhoja (paras lopputulos tulee jauhoilla, joissa on ainakin 12g proteiinia)

  • 30-60g hunajaa haluamasi makeuden mukaan

  • 8g suolaa


  • 80-100g huoneenlämpöistä voita

  • 1tl jauhoja (tai juurta, jos sinulla on ylimääräistä käytössäsi)

  • 1-2 rkl kaakaojauhetta (sis. pelkkää kaakaota esim. Fazer Cacao)

  • 1-2rkl tomusokeria

  • 100g tummaa suklaata rouhittuna (80% vähemmän makeaan, 70% hieman makeampaan leipään)


Sekoita ensin vesi, maito, juuri ja jauhot. Varmista, että ne sekoittuvat kunnolla. Voitele kulho voilla ja nosta taikina kulhoon. Voit jo tässä vaiheessa käyttää hieman enemmän voita kulhossa, niin myös taikinaan tulee hieman voita mukaan. Anna tekeytyä n. 30 minuuttia.


Lisää sen jälkeen taikinaan hunaja ja suola. Puristele ne taikinaan huolellisesti ja tasaisesti taikinaan. Hunaja saattaa toki olla hieman tahmaista, joten nostele ensin taikinaa reunoilta suolan ja hunajan päälle ja puristele sitten ne sekaisin. Hunaja tekee taikinasta hieman "räsyisen", mutta se kyllä tasoittuu taitteluissa.


Anna taikinan kohota useampi tunti, kunnes se on selkeästi kasvattanut kokoaan ja kohonnut. Tee kohotuksen alussa muutama taittelu noin 30 minuutin välein, kunnes taikina on sileä ja selkeästi yhtenäinen. Anna taikinan sen jälkeen kohota rauhassa. Varmista, että taikinasi kohoaa, eli älä hätäile. Vasta kun selkeästi näet kohoamisen taikinassasi, jatka seuraavaan vaiheeseen.


Nosta voi huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita täyte eli voi, jauhot (1tl) tai juuri, kaakaojauhe ja tomusokeri. Rouhi suklaa melko pieniksi palasiksi. Vuoraa vuokasi leivinpaperilla.


Nosta kohonnut taikina leivonta-alustalle ja levitä se varovasti painelemalla ja alta nostelemalla levyksi. Levyn leveyden tulisi olla hieman vuokasi pitkää sivua pidempi. Levitä pinnalle voi-kaakaojauheseos ja sen päälle rouhittu suklaa. Taita pidempää sivua pitkin taikinalevy ensin niin, että jäljelle jää hieman enemmän kuin 1/3 taikinalevystä. Taita sen jälkeen loppuosa edellisen päälle. Rullaa sen jälkeen taikina vielä rullalle ja nosta rulla saumapuoli alaspäin vuokaasi.


Anna kroissanttileipäsi olla vielä jonkin aikaa huoneenlämmössä (n.30-60min) ja nosta sitten jääkaappiin 8-12 tunniksi. Varmista ennen jääkaappiin laittoa, että leipä on hieman kohonnut muotoilun jälkeen. Jos leipä tuntuu jääkaapin jälkeen siltä, että se ei ole valmis, anna sen kohota huoneenlämmössä.


Voit myös halutessasi kohottaa leivän huoneenlämmössä ja paistaa samana päivänä. Varmista silloin, että taikina on hyllyvää ja vaahtokarkkimaista ennen kuin paistat. Taikinassa on maitoa ja sokeria, mitkä hidastavat fermentoitumista eli kohota rohkeasti. Onnistuneet kroissantit kaipaavat aina rohkeaa kohottamista!


Kun leipäsi on valmis paistamiseen, lämmitä uuni 230 asteeseen. Voit viiltää halutessasi leivän pintaa, mutta se ei välttämättä ole tarpeen.Voit myös sivellä leipäsi kananmunalla. jos kaipaat pintaan kiiltoa.

Kroissanttileipä suklaalla

Laita vuokasi ensin hieman keskitasoa alemmaksi. Paista uunin alemmalla tasolla, kunnes leipä on selkeästi kohonnut. Jos pinta alkaa mielestäsi ruskistua liian nopeasti, voit laittaa leivinpaperin leipäsi päälle joksikin aikaa.


Kun leipäsi on selkeästi kohonnut ja kypsynyt, ota se hetkeksi vielä pois vuoastaan ja paista


vielä jonkin aikaa, kunnes koko leipä on upean ruskistunut.


Anna jäähtyä jonkin aikaa ja nauti!



Viikonlopuksi pizzaa? Ohutpohjaista pizzaa, pannupizzaa, pizzarullia, pizzasandwichejä ja vaikka mitä! Pizzataikinasta voi saada aikaan monenlaisia herkkuja. Pizza itsessäänkin on parhaimmillaan mieletön herkku, kun sen tekemiseen panostaa hieman. Poimi omat vinkkini ja 7 erilaista pizzareseptiä Täydellinen hapanjuuripizza -reseptipaketistani ❤️



 
 
 

Comments

Rated 0 out of 5 stars.
No ratings yet

Add a rating
bottom of page