top of page
Vehnäinen
Näin teet ensimmäisen hapanjuurileipäsi

Luethan ohjeen läpi ennen kuin lähdet leivän tekoon. Hapanjuurella leipomiseeen kuluu hieman enemmän aikaa. Varmista, että sinulla on tarpeeksi aikaa kaikkiin vaiheisiin. Tarvitset leivän kohottamisessa liinan ja jonkin astian esimerkiksi siivilän.

 

2kpl

Vettä 410g

Juurta 110g

Puolikarkea vehnäjauho 440g

Täysjyvä vehnäjauho 120g

Suola 10g

​

Sekoita ensin keskenään vesi, aktiivinen juuri ja jauhot. Taikina EI pidä vaivata. Sekoita vain sen verran, että saat aineet sekaisin. Anna taikinan olla peitettynä esim. kelmulla tai lautasella tunnin ajan huoneenlämmössä. 

​

Lisää tunnin jälkeen taikinaan suolaa. Ripottele suola taikinan päälle ja painele kostutetuilla sormilla sitä taikinan sisään. Puristele sen jälkeen suola reippaasti taikinaan, kunnes et tunne kiteitä enää. Jos haluat, voit siirtää taikinan puhtaaseen, öljyllä siveltyyn kulhoon. Anna taikinan olla taas peitettynä noin 20 minuuttia. 

​

Tee taikinallesi ensimmäinen taittelu. Kostuta kätesi ja ota taikinan reunasta kiinni. Nosta taikinaa ylöspäin varovasti, jotta tunnet sen venyvän. Taita taikina sen jälkeen keskelle taikinan päälle. Toista seuraavasta reunasta, kunnes olet käynyt taikinan läpi ja taikina tuntuu hieman jämäkömmältä. Tämä vahvistaa gluteeniverkkoa ja sitkoa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että taikina repeää, joten älä venytä liikaa. Anna taikinan olla rauhassa noin 30 minuuttia. 

​

Tee 30 min päästä uusi taittelu ja venyttäminen. Anna olla rauhassa jälleen 30 minuuttia. 

​

30 minuutin päästä tee kolmas ja viimeinen taittelu & venyttäminen. Anna taikinan levätä tämän jälkeen tunnin ajan. 

​

On aika muotoilla leipä. Leivälle tehdään kaksi muotoilua.

​

Esimuotoilu. Paloittele taikina kahteen osaan ja muotoile ne erikseen. Nostele taikinaa reunoilta keskelle samalla taikinaa pyöritellen ja käännä sitten tekemäsi "sauma" pöytää vasten. Pyörittele taikinaa käsiesi välissä siten, että kätesi ovat vähän taikinan alla. Tarkoitus on saada taikinan pintaan jännitettä. Toista toiselle taikinalle ja anna levätä 20-30minuuttia. Muista peittää taikina, ettei se kuivu.

Kun taikina on levännyt, tee toinen muotoilu. Voit tehdä sen samalla tavalla kuin ensimmäisen tai esimerkiksi tällä tavalla. Käännä taikina pohjapuoli ylöspäin. Levitä sitä sormilla alapuolelta, kunnes se on levymäinen. Taita taikinaa kummaltakin puolelta ristiin keskelle. Rullaa sitten koko taikina rullalle ja pyöräytä sauma alaspäin. Pyöräyttele muutama kerta pyöreämmäksi. 

Nyt tarvitset liinan ja kulhon/siivilän. Laita liina kulhon päälle, ripottele sen päälle hieman jauhoja ja nosta leipä POHJAPUOLI ylöspäin kulhoon. (Kun käännät taikinan ennen paistoa, pohjapuoli jää alle).  Anna leivän nousta hetken aikaa huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin ainakin yöksi/8tunniksi. Taikina kiinteytyy ja leipään muodostuu syvempi maku. 

​

Leipä on valmis paistettavaksi, kun se tuntuu painettaessa sienimäiseltä tai vaahtokarkkimaiselta. Nosta taikina jääkaapista suoraan paistettavaksi, älä anna sen lämmetä huoneenlämpöön. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

 

Voit paistaa leipäsi padassa tai pellin päällä. Jos paistat padassa. parhaan tuloksen saat kun lämmität padan samalla kun lämmität uunisi. Pellillä paistat näin:

Leikkaa leivän kokoinen ympyrä leivinpaperista ja laita se leivän päälle. Kun uuni on lämmin, käännä leipä ympäri kädellä auttaen pellille. Ota terävä veitsi ja viillä pintaan viilto. Tämä auttaa leipää aukeamaan kun se nousee uunissa. 

​

Nosta pelti uuniin toiseksi alimmalle tasolle. Ota toinen pelti ja aseta se yksi taso ylemmäs väärinpäin. Tämä auttaa kosteuden pysymistä uunista. Katso, että leivällä on kuitenkin tilaa nousta. 

​

Kun leipä on noussut ja alkaa hieman ruskistua, ota ylempi pelti pois ja laske lämpöä 200 asteeseen. Paista leipää kunnes sisälämpötila on vähintään 92 astetta. Voit testata kypsyyttä myös koputtamalla. Jos koputus on kumea, leivän pitäisi olla kypsä. Muista, että hapanjuurileivässä kuori saa olla hieman tummempi. 

bottom of page